F1-venekuljettaja Sami Seliö joutui keskeyttämään Sardinian GP:n Italiassa 12 kierrosta ennen maalia potkuririkkoon. Keskeyttämishetkellä Sharjah Teamin suomalaiskuljettaja ajoi kauden neljännessä MM-osakilpailussa neljäntenä.
F1-veneiden kaksinkertaisen maailmanmestarin Sami Seliön MM-kausi jatkuu epäonnisena. Kauden neljänteen MM-osakilpailuun viidennestä lähtöruudusta startannut suomalaiskuljettaja nousi kilpailun puolivälissä neljänneksi ja haastoi edellä ajavaa MM-sarjan kärkinimeä Shaun Torrentea, kunnes 12 kierrosta ennen maalia Seliö vene hyytyi radan varteen.
– Potkuri hajosi. Saimme tänä aamuna uuden potkurin, jota vapaissa harjoituksissa kokeilin ja päätimme sen perusteella käyttää sitä myös itse kisassa. Potkurin napa lähti kokonaan irti, ja se kisa päättyi sitten siihen. Uskomatonta. En tiedä, että mitä on tehty väärin, mutta tuurit eivät ota kääntyäkseen, Seliö totesi keskeytyksensä jälkeen.
Italialle kuuluva Sardinia teki F1-venepromoottorin kanssa monivuotisen sopimuksen, mutta se allekirjoitettiin niin myöhään, että kilpailua ei ehditty viedä varsinaiseksi kilpailupaikkakunnaksi kaavailtuun Cagliariin. Olbiassa veden syvyys ei joka puolella rataa riittänyt F1-kilpailun läpiviemiseen, joten rataa päätettiin lyhentää reilusti.
– Rata lyhennettiin puoleen, koska meren pinta Olbian satamassa pinta laski useissa kohdissa alle turvarajan. Ja meillä ei ollut näin lyhyelle radalle sopivia potkureita. Tämä kisa oli juuri tällaisen ”mikkihiiriradan” suhteen ihan pelleilyä valitettavasti. Kisan olisi voinut lopettaa 40 kierroksen jälkeen, mutta nyt sitä vedettiin älyttömät 70 kierrosta.
– Jatkossa F1-veneiden MM-osakilpailu ajetaan Cagliarissa, jossa olemme aiemminkin ajaneet kilpaa. Olbiassa on aiemmin järjestetty Aqua Bike-luokan MM-osakilpailuja, ja heillä oli kilpailun läpiviemiseen tarvittava organisaatio. Mutta ykkösille Olbian satama-alue oli ihan väärä paikka ajaa kilpaa, Seliö taustoittaa.
– Mutta moottoriurheilu on joskus tällaistakin. On tässä tätä huonoa tuuria ihmetellyt moni muukin, mutta minkäs sille teet? Sharjahin kaksi GP-osakilpailua ovat meille tärkeitä ja siellä yritetään taas, Seliö muistuttaa.
Seliön tallikaveri Ferdinand Zandbergen ajoi kilpailussa viidenneksi. Tiimien MM-sarjassa Sharjah Team ajaa kolmantena.
F1-veneiden MM-sarjan kaksi viimeistä osakilpailua kilpaillaan 16. ja 18. joulukuuta Sharjahissa Arabiemiraateissa.