Seliö palkintopallille Kiinassa

Red Devil SMC F1 Teamin Sami Seliö ajoi F1-ratamoottoriveneiden MM-sarjan Zhengzhoun GP:ssa kolmanneksi. Eilisessä Sprint-kilpailussa suomalaiskuljettaja oli toinen. Osakilpailujen voittoon ajanut Ruotsin Jonas Andersson johtaa MM-sarjaa.

Ratamoottoriveneiden F1-luokan kauden toiseksi viimeinen MM-osakilpailu Kiinan Zhengzhounissa ei tarjonnut samanlaista dramatiikkaa kuin sarjan edellinen osakilpailu Shanghaissa. Red Devil SMC F1 Teamin Sami Seliö ajoi perjantain aika-ajossa neljänteen ruutuun sekä sijoittui Sprint-kilpailussa toiseksi.

Melko kovassa aallokossa ja tuuliolosuhteissa tänään ajetussa Zhengzhoun GP:ssa Seliö nousi nopeasti kolmanneksi ja piti paikkansa ruutulipulle asti. Suomalaiskuljettaja oli viikonlopun antiin tyytyväinen.

– Vähän balsamia haavoille. Kauden ensimmäinen podium GP-kisasta ja toinen Sprint-kisasta. Kisa sujui hyvin. Olin selvästi nopeampi kuin kakkoseksi ajanut (Peter) Morin, mutta en niin paljoa, että olisin voinut tuossa kelissä hänet ulkokautta ohittaa. Odotin häneltä virhettä ja kerran vene lähti jo aallosta korkealle, mutta hän pääsi kääntämään sen uudelleen eteeni.

– Kova keli oli täälläkin tänään. Viimeisillä kierroksilla tuuli oli todella voimakas, ja kun veneet olivat siinä vaiheessa kevyitä niin tilanteita syntyi minullekin. Radan takasuora oli puiden varjostama ja sillä kohtaa rataa ajo-olosuhteet olivat ihan ok, mutta puoli rataa ajoimme kovassa kelissä.

– Huomasimme jo ennen kisaa parissa kohtaa veneessämme lievää delaminoitumista eli veneen lasikuitukerrokset olivat joissain kohtaa irti toisistaan, ja se tietysti hillitsi riskien ottamista. Emme pystyneet vaurioita täällä korjaamaan, mutta veneemme kesti röykytyksen lopulta hyvin, Seliö hymyili.

Seliön tallikaveri Ferdinand Zandbergen kaatoi veneensä aika-ajossa, ja tiimi rakensi sen viime yön aikana kuntoon. Zandbergen kiitti ja ajoi ruudusta 12 peräti viidenneksi. MM-sarjan toinen suomalaiskuljettaja Filip Roms ylsi viimeiselle MM-pistesijalle kymmenenneksi.

F1-veneiden MM-sarjan päätösosakilpailu ajetaan 6.–8. joulukuuta Arabiemiraattien Sharjahissa.

Tuloksia; F1-veneet, Zhengzhoun GP, Kiina:
1. Jonas Andersson (SWE) Team Bình Định-Viet Nam
2. Peter Morin (FRA) China Ctec Team + 9.804
3. Sami Seliö (FIN) Red Devil SMC F1 Team + 11.624

5. Ferdinand Zandbergen (NLD) Red Devil SMC F1 Team + 15.464
10. Filip Roms (FIN) Sharjah Team + 2 kierrosta

MM-pistetilanne 5/6 osakilpailua:
1. Jonas Andersson (SWE) Team Bình Định-Viet Nam 69
2. Rusty Wyatt (CAN) Sharjah Team 87
3. Peter Morin (FRA) China Ctec Team 79,5
….
6. Sami Seliö (FIN) Red Devil SMC F1 Team 52
9. Ferdinand Zandbergen (NLD) Red Devil SMC F1 Team 30,5
12. Filip Roms (FIN) Sharjah Team 27