F1-veneiden kaksinkertainen maailmanmestari Sami Seliö taisteli itsensä F1-veneiden Kiinan GP:ssa kuudenneksi. Kilpailun voittoon ajoi MM-pistejohdossa ajava yhdysvaltalaiskuljettaja Shaun Torrente.
F1-veneiden kauden toiseksi viimeinen MM-osakilpailu Kiinan Xiamenissa päättyi yhdysvaltalaisjuhliin, kun sarjan hallitseva mestari ja MM-pisteissä kärkipaikkaa hallussaan pitävä Shaun Torrente ajoi toiseksi viimeisen MM-osakilpailun voittoon.
Potkuririkon takia aika-ajon viimeisestä osiosta pudonnut Sharjah Teamin Sami Seliö nousi kisan edetessä ruudusta yksitoista kuudenneksi. Kauden toiset MM-pisteet tulivat hyvään saumaan.
– Taistellen pisteille. Meillä ei tänään moottorissa kulku riittänyt, ei se potkinut oikein mihinkään. Joku sähkövika todennäköisesti. Alakierroksilla ei ollut voimaa lainkaan, ylärekisterissä kulku oli parempaa. Vauhtini kuoli kurveissa, joten siihen nähden kuudes sija oli meiltä ihan hyvä tulos, Seliö totesi kilpailun jälkeen.
Suomalaiskuljettaja oli hyvässä vauhdissa jo kilpailun aika-ajossa, kunnes epäonni astui kuvaan mukaan.
– Moottorin potkuri osui vedessä johonkin ja sen lavat hajosivat. Sen takia jouduin ajamaan varikolle ja jakson alussa ajamani aika ei riittänyt aika-ajon viimeiseen osioon. Mutta oli hyvä että päästiin kaiken koetun jälkeen maaliin ja pisteille, Seliö muistutti.
Sharjah Teamin F4-S -luokan kuljettaja Arabiemiraattien Manea Al Marzooq ajoi tänään Kiinassa viidenneksi. Viikonlopun yhteistuloksissa Al Marzooq jakoi tasapistein luokan neljännen sijan.
F1-veneiden MM-sarja jatkuu joulukuussa Arabiemiraateissa. Kauden viimeinen MM-osakilpailu ajetaan 18.-21. joulukuuta suomalaistiimin päätukijan kotivesillä Sharjahissa.
– Saamme veneemme Sharjahiin jo ennen kilpailua, joten pääsemme testaamaan ja valmistautumaan kauden finaaliin hyvin. Saamme Sharjahiin Yhdysvalloista myös moottorimme uusimmat kehitysversiot, joten asiat finaalia varten ovat todella hyvin, Seliö iloitsi.
Tuloksia: F1-veneet, Kiinan GP, Kiina:
1. Shaun Torrente (USA) Team Maverick 31 kierrosta
2. Philippe Chiappe (FRA) CTIC F1 Shenzen China + 0,91
3. Jonas Andersson (SWE) Team Sweden + 2,75
….
6. Sami Seliö (FIN) Sharjah Team + 1 kierros
Filip Roms (FIN) Sharjah Team – keskeytys kierros 20
MM-pistetilanne 5/6 osakilpailua:
1. Shaun Torrente (USA) 64
2. Jonas Andersson (SWE) 59
3. Marit Stromöy (NOR) 37
…
12. Sami Seliö (FIN) 6
17. Filip Roms (FIN) 0