Seliö taisteli MM-pronssia
Mad-Croc Baba Racingin Sami Seliö on ajanut Arabiemiraattien Sharjahissa F1-veneiden MM-pronssia. Valmistajien mestaruussarjassa suomalaisitalialaistiimi sijoittui toiseksi. Kauden viimeisen GP-osakilpailun voittoon ajoi MM-hopealle sijoittunut Shaun Torrente ennen kolmannen kerran perättäin lajin maailmanmestaruuden voittanutta Ranskan Philippe Chiappea. Filip Roms oli päätöskisan seitsemäs ja loppupisteiden kuudes.
Mad-Croc Baba Racingin Sami Seliö oli MM-finaalin jälkeen helpottunut mies. Epäonnistuneen lähdön jälkeen suomalaiskuljettaja putosi kymmenenneksi, mutta hurjan takaa-ajon jälkeen Seliö nousi komeasti kisan kolmanneksi ja MM-mitaleille.
– Kone ei jostain syystä vetänyt startissa mihinkään. Olin keskeyttämässä koko kisan kunnes toisella kierroksella moottori heräsi uudelleen henkiin. MM-mitali tuntuu parin mitalittoman vuoden jälkeen hyvältä – etenkin, kun sen saavutti kovan taistelun jälkeen, Seliö totesi maalissa.
Seliö suoritti kilpailussa kaksi huippuohitusta, joissa myös ympäriajo oli lähellä.
– Vaikka kaverin (Erik Stark) ja myös oman veneeni keula oli jo kohti taivasta niin päätin, että en nosta jalkaani kaasulta. Kaveri sen sijaan nosti omansa ja pääsin ohi.
– Hieno päätös kaudelle, joka alkoi kahdella keskeytyksellä surkeasti. Näytimme loppukaudesta, että pystymme ajamaan voitoista ja paalupaikoista. Myös tiimikaverini Filip Romsin tulokset olivat huippuhyviä. Olimme tiiminä sarjan toiseksi paras ja se on kova juttu, sillä taakse jäivät esimerkiksi molemmat arabirahoitteiset tiimit, jotka operoivat budjeteilla, jollaisista voimme vain haaveilla. Menestys tiiminä on myös hieno palkinto koko joukkueelle, joka on tehnyt pitkän vuoden pyyteettömästi töitä menestyksemme eteen, Seliö muistutti.
Seliön tallikaveri Filip Roms sai Sharjahin GP:ssa yhtä surkean lähdön kuin Seliö. Suomalaiskuljettaja putosi startissa sijalta yhdeksän sijalle seitsemäntoista.
– Lähdössä veneeni starttimoottori kyllä pyöri, mutta moottori ei herännyt heti henkiin. Muutaman kierroksen jälkeen sain ajorytmistä kiinni ja pystyin nousemaan vielä seitsemänneksi ja MM-pisteille. Korkeammalle ei olisi ollut mahdollisuuksia.
– Kun koko kautta miettii niin olihan tämä urani paras ehdottomasti. Sitä on joskus pikkupoikana haaveillut, että jonain päivänä pääsisin seisomaan veneiden F1-sarjassa palkintokorokkeella. Tämä toteutui viime kesänä Ranskan GP:ssa. Myös aika-ajon kakkossija Kiinassa oli kova juttu.
– Kuudes sija MM-pisteissä ylitti myös tavoitteeni. Taakseni jäi aika monta etukäteisveikkauksissa kovaa kuljettajaa. Huono startti ja seitsemäs sija viimeisessä kisassa harmittaa pirusti. Mutta kun kautta katsoo kokonaisuutena niin ei tämä huonosti mennyt, Roms muistuttaa.
Menestystä täydensi Mad-Croc Baba Racingin F4-S-luokassa ajava junioritiimin hollantilaiskuljettaja Ferdinand Zandbergen, joka sijoittui F4-S –veneluokan loppupisteissä toiseksi. Tulos nosti Mad-Croc Baba Racingin luokan valmistajien pisteissä kolmanneksi.
Hollantilaiskuljettaja siirtyy ensi vuonna ajamaan suomalaistiimin uudella Baba F2-veneellä luokan maailmanmestaruudesta.
Tuloksia F1-veneet;
Sharjahin GP:n lopputulokset:
- Shaun Torrente (USA) Victory Team 45 kierrosta
- Philippe Chiappe (FRA) CTIC F1 Shenzen China Team + 25,72
- Sami Seliö (FIN) Mad-Croc Baba Racing + 27,34
….
- Filip Roms (FIN) Mad-Croc Baba Racing + 40,28
Kuljettajien MM-loppupisteet:
- Philippe Chiappe (FRA) 97
- Shaun Torrente (USA) 83
- Sami Seliö (FIN) 66
- Jonas Andersson (SWE) 66
- Alex Carella (ITA) 54
- Filip Roms (FIN) 26
Valmistajien MM-loppupisteet:
- CTIC F1 Shenzen China Team 106
- Mad-Croc Baba Racing 92
- Victory Team 86
- Team Sweden 66
- Team Abu Dhabi 63