Seliön aika-ajo latistui ruuhkaan

Mad-Croc Baba Racingin Sami Seliö ajoi F1-veneiden Abu Dhabin GP:n aika-ajossa sijalle 11. Huomenna lauantaina ajettavaan kauden toiseksi viimeiseen MM-osakilpailuun paalulta lähtee Team Abu Dhabin Erik Stark.

 

F1-veneiden kauden toiseksi viimeisen MM-osakilpailun Abu Dhabin GP:n aika-ajoista ei muodostunut suomalaisjuhlia. Sami Seliö ajoi aika-ajon ensimmäisessä osiossa lupaavasti kuudenneksi nopeinta vauhtia, mutta joutui toisessa osiossa ruuhkaan ja jäi sijalle 11.

F1-veneiden aika-ajopäivän ohjelma viivästyi lähes kahdella tunnilla, kun MM-osakilpailua varten varatut ambulanssit hälytettiin samaan aikaan kuljettamaan Abu Dhabin maratonjuoksussa sairaskohtauksia saaneita juoksijoita ensiapuun. Päivän ohjelma saatiin käynnistettyä vasta ambulanssien palattua takaisin valmiuteen.

– Toisessa osiossa en saanut yhtään puhdasta kierrosta. Aina oli joku edessä. Viimeinen rynnistys jäi tekemättä, kun väärinkäsityksen takia radiomieheni ilmoitti, että aikaa olisi ollut vielä viisi minuuttia kun kello oli käytännössä nollilla.

– Meillä on joku perustavanlaatuinen ongelma molempien veneiden polttoaineensyötössä. Kaikki osat on vaihdettu ja koko järjestelmä tankkia myöten käyty läpi, mutta radan hitaimmassa käännöksessä polttoaineenpaine laskee nopeasti ja vene jää käännöksen jälkeen lähes paikoilleen. Kun moottori ei saa bensaa niin se ei vedä, Seliö toteaa.

F1-veneiden Abu Dhabin GP starttaa liikkeelle ennakkotiedoista poiketen huomenna lauantaina klo 13:30 Suomen aikaa. Kauden toiseksi viimeinen MM-osakilpailu on nähtävissä suorana ja maksuttomana lähetyksenä Viafree-nettitelevisiopalvelusta osoitteesta www.viafree.fi. Viafree toimii selaimella ja mobiililla (Apple ja Android) sekä neljännen sukupolven Apple TV:ssä.

 

Tuloksia; F1-veneiden aika-ajo, Abu Dhabi, Arabiemiraatit:

  1. Erik Stark (SWE) Team Abu Dhabi 0:42,81
  2. Marit Stromoy (NOR) Emirates Racing 0:43,18
  3. Thani Al Qemzi (UEA) Team Abu Dhabi 0:43,25

….

  1. Sami Seliö (FIN) Mad-Croc Baba Racing 0:46,05
  2. Filip Roms (FIN) Mad-Croc Baba Racing 0:47,55