Tykkilähtö siivitti Seliön kolmanneksi

Mad-Croc Baba Racingin Sami Seliö nousi ruudusta 10. palkintopallille F1-veneiden kauden toiseksi viimeisessä MM-osakilpailussa Abu Dhabissa. Kilpailun voittoon ylsi kotiyleisön edessä ajanut Team Abu Dhabin Thani Al Qemzi.

F1-veneiden kaksinkertaisen maailmanmestarin Sami Seliön takkuinen kausi sai vihdoin uuden suunnan kauden toiseksi viimeisessä MM-osakilpailussa, kun Mad-Croc Baba Racingin suomalaiskuljettaja rynnisti Abu Dhabin GP:ssa kolmanneksi. Ruudusta 10. kilpailuun startannut Seliö sai huippulähdön ja nousi kahden ensimmäisen käännöksen jälkeen jo neljänneksi.

Kun kilpailun puolivälissä toisena ajanut Ruotsin Erik Stark joutui keskeyttämään moottoririkon seurauksena niin suomalaiskuljettaja nousi palkintopallisijalle, jonka hän piti taitavasti maaliin saakka. Palkintopallisijoitus oli Seliölle MM-uran 47:s. Kilpailun jälkeen suomalaiskuljettaja oli tyytyväinen mies.

– Kerrankin potkurivalinta osui ihan nappiin. Vene irtosi lähtölaiturilta todella hyvin. Edessä ei ollut mitään hässäkkää, joten toisen kääntöpoijun jälkeen huomasin että tässähän taistellaan vielä palkintopallisijoituksista.

– Kilpailun lopussa moottori hieman nyki ja se toi epävarmuuden tunteen ohjaamoon. Mutta mitään radikaalia ei tällä kertaa tapahtunut. Kolmas sija tuntuu tällaisen takkusan kauden jälkeen melkeinpä voitolta. Tästä on hyvä lähteä parantamaan kauden viimeiseen MM-osakilpailuun Sharjahiin, Seliö iloitsi.

F1-veneiden MM-sarja jatkuu jo viikon kuluttua Arabiemiraattein Sharjahissa. Kauden päätösosakilpailu ajetaan lauantaina 15. joulukuuta alkaen klo 14:00 Suomen aikaa.

 

Tuloksia; F1-veneet Abu Dhabi GP, Arabiemiraatit:

  1. Thani Al Qemzi (UAE) Team Abu Dhabi 48 kierrosta
  2. Peter Morin (FRA) CTIC F1 China + 0,91
  3. Sami Seliö (FIN) Mad-Croc Baba Racing + 31,43

….

  1. Filip Roms (FIN) Mad-Croc Baba Racing + 4 kierrosta

 

MM-pistetilanne 6/7 osakilpailua:

  1. Shaun Torrente (USA) 77
  2. Thani Al Qemzi (UEA) 74
  3. Erik Stark (SWE) 65

….

  1. Sami Seliö (FIN) 19
  2. Filip Roms (FIN) 5