Mad-Croc Baba Racingin Sami Seliö on sijoittunut F1-veneiden MM-sarjan avausosakilpailussa Portugalissa toiseksi. Kilpailun voittoon ajoi lajin hallitseva maailmanmestari Ranskan Philippe Chiappe.
F1-veneiden kaksinkertainen maailmanmestari Sami Seliö oli päivän kuljettaja Portugalin Portimaossa. Seliö osoitti omaavansa lujan luonteen ja hyvät kilpailuhermot, kun suomalaiskuljettaja nousi yhdeksännestä lähtöruudusta Portugalin GP:ssa toiseksi.
Seliö koki kovia kovan tuulen takia sunnuntaiaamupäivälle siirretyissä aika-ajoissa, jossa suomalaiskuljettaja kärsi Baba F1-veneen polttoaineensyöttöhäiriöstä. Aika-ajon yhdeksäs sija oli Seliölle iso pettymys, mutta myöhemmin iltapäivällä ajetun kakkossijan jälkeen ilmeet suomalaisleirissä olivat selvästi iloisemmat.
– Hyvä avaus kauteen. Olen omaan ajooni ja tiimini tekemiseen todella tyytyväinen, mutta en aivan jokaisen kanssakilpailijan suorituksiin. Kierroksella ohitettavat aiheuttivat turhan monen kierroksen ajan edessäni hämminkiä. Jotkut jopa peittelivät edessäni. Näin (Philippe) Chiappen jo muutaman kerran edessäni, mutta en päässyt kovasta yrityksestä huolimatta kertaakaan ohitusetäisyydelle.
– Yhdeksännestä ruudusta 12 sekunnin päähän voittajasta ei ole huono tulos. Kisa oli raskas, mutta kaiken kaikkiaan tämä oli hyvä avaus uudelle kaudelle. Viime kaudella alkanut palkintopallisijaputki jatkui. Kolmannen mestaruuden metsästämisen suhteen ollaan hyvin kartalla, Seliö muistutti.
F1-veneiden MM-sarjan seuraava osakilpailu ajetaan kesä-heinäkuun vaihteessa Evianissa Ranskassa.
Tuloksia; F1-veneet, Portugalin GP, Portimao:
1. Philippe Chiappe (FRA) CTIC F1 Shenzhen China 50 kierrosta
2. Sami Seliö (FIN) Mad-Croc Baba Racing + 12,88
3. Duarte Benavente (POR) F1 Atlantic Team + 1 kierros
4. Alex Carella (ITA) Team Abu Dhabi + 1 kierros
5. Bartek Marszalek (POL) Blaze Perfomance + 2 kierrosta