Sami Seliön MM-finaali jäi kesken

Red Devil SMC F1 Teamin Sami Seliön ratamoottoriveneiden F1-kausi päättyi Arabiemiraattien Sharjahissa keskeytykseen. Suomalaiskuljettajan veneestä rikkoutui kilpailun kahdeksannella kierroksella ohjaustehostin.

F1-veneiden MM-vuosi 2025 ei jää lajin kaksinkertaisen maailmanmestarin Sami Seliön ammattilaisuralla kaudeksi, jota hänen olisi kiva muistella ajajauransa jälkeen. Seliö sijoittui tämän vuoden MM-sarjassa sijalle 15, joka on hänen ammattilaisuransa heikoin tulos. Sama sija15 oli tuloksena suomalaiskuljettajan debyyttikaudella vuonna 2000.

Seliön kausi oli yhtä taistelua tiimin uuden SJH-veneen kanssa. Veneen ongelmana oli sen nokkapainoisuus, jonka takia sen keula painui käännöksissä haluttua syvemmälle veteen, vaikeuttaen käännöstä sekä hidastaen samalla kiihtyvyyttä käännöksen jälkeiselle suoralle.

Tiimi modifioi venettä koko vuoden, mutta kova työ ei tuonut toivottua tulosta. Vauhti parani kauden mittaan merkittävästi, mutta loppukauden ongelmaksi muodostui tekniset viat. Sharjahin GP oli Seliölle hänen ajajauransa 175:s, ja se päättyi kierroksella kahdeksan ohjaustehostimien rikkoutumiseen.

”Vauhtini oli kisan alusta asti hyvällä tasolla. Pystyin ruudusta 13 nousemaan seitsemänneksi, kunnes ohjauksen tehostus hävisi. Sen jälkeen ei ollut enää mitään tehtävissä. Ilman tehostinta veneelläni ei yksinkertaisesti voinut ajaa kilpaa, joten oli keskeytettävä”.

”Hitto, että harmittaa. Teimme kovasti töitä veneemme suorituskyvyn eteen, mutta emme saaneet siitä palkintoa. Tallikaverini (Ferdinand Zandbergen) pystyi ajamaan muutaman nelossijan ja oli täällä Sharjahissa viides. Potentiaalia veneestämme löytyy, mutta emme ole saaneet ulosmitattua sitä tulosten muodossa”, Seliö kertoo.

Red Devil SMC F1 Teamin Ferdinand Zandbergen hyvästeli F1-radat, ajamalla Sharjahin GP:ssa viidenneksi. Hollantilaiskuljettaja siirtyy F1-veneen ohjaimista perheyrityksensä johtoon.

F1-veneiden maailmanmestaruuteen ajoi Arabiemiraattien Victory Teamin yhdysvaltalaiskuljettaja Shaun Torrente. Mestaruus oli Torrentelle neljäs. Saman tiimin suomalaiskuljettaja Alec Weckström ajoi Sharjahissa seitsemänneksi ja MM-pisteissä viidenneksi.