Red Devil SMC F1 Teamin Sami Seliö ajoi F1-ratamoottoriveneiden kauden viimeisessä MM-osakilpailussa Sharjahissa kuudenneksi. Suomalaiskuljettajan sijoitus sarjan loppupisteissä on myös sija kuusi. Kilpailun voittoon ajoi lajin maailmanmestaruuden voittanut Ruotsin Jonas Andersson.
Ratamoottoriveneiden F1-luokan viimeinen MM-osakilpailu kilpailtiin Arabiemiraattien Sharjahissa. Lähtöruudusta yhdeksän kilpailuun startannut Red Devil SMC F1 Teamin Sami Seliö sijoittui päätösosakilpailussa kuudenneksi, joka on myös suomalaiskuljettajan sijoitus tämän vuoden MM-sarjassa.
Seliön kilpailua hidasti moottoriongelma.
– Meidän moottorissamme oli vesivuoto, joka vaivasi meitä toden teolla jo aamun vapaissa harjoituksissa ja todennäköisesti koko viikonlopun ajan. Vaihdoimme ennen GP-osakilpailua moottoriin uudet tiivisteet, ja luulimme, että olimme löytäneet vian. Mutta kisan jälkeen kävi ilmi, että moottorin viitossylinterissä oli halkeama ja vesivuoto. Kone ei käynyt täydellä teholla ja se oli pää syy siihen, että eilen ja tänään tulokset olivat heikkoja.
Seliö ajoi Sharjahissa ensimmäistä kertaa uudella SHJ F1—veneellään. Suomalaiskuljettaja kilpaili F1-sarjassa vuodesta 2005 italialaisella Baba-veneellä.
– Uusi vene jää Sharjahiin muokattavaksi. Teemme siihen saadun kokemuksemme perusteella muutoksia. Myös tiimimme toinen uusi vene valmistuu ensi viikolla ja rakennamme sen kuntoon. Ennen uuden kauden alkua lennämme vielä Sharjahiin testaamaan veneemme, jotta kaikki on ennen uuden kauden aloitusta kunnossa.
Kautta 2024 Seliö kuvaa ympäripyöreäksi: tuli menestystä, mutta matkassa oli myös paljon huonoa tuuria.
– Oli epäonnea ja aina välissä pieniä onnistumisia ja palkintokorokesijoituksia. Taisi olla ensimmäinen kausi, kun me emme räjäyttäneet täysin ainoatakaan moottoria. Pieniä teknisiä murheita, mutta ei mitään isompaa, eikä ainakaan samanlaista kaaosta kuin vuosi sitten, kun moottorit paukkuivat jokaisessa kisassa.
– Muutaman kerran sain kyseenalaisen rangaistuksen, jotka vei kaksi palkintopallisijoitusta. Ja parissa kisassa veneeni runko hajosi. Mutta. Nyt meillä on uusi potentiaalinen kalusto, jonka ansiosta uskon parempaan huomiseen, Seliö päättää.
Tuloksia; F1-veneet, Sharjah GP, Arabiemiraatit:
1. Jonas Andersson (SWE) Team Bình Định-Viet Nam 32 kierrosta
2. Erik Stark (SWE) Victory Team + 5.969
3. Rusty Wyatt (CAN) Sharjah Team + 8.879
….
6. Sami Seliö (FIN) Red Devil SMC F1 Team + + 52.088
10. Kalle Viippo (FIN) Team Bình Định-Viet Nam + 1 kierros
12. Filip Roms (FIN) Sharjah Team + 1 kierros
MM-loppupisteet:
1. Jonas Andersson (SWE) Team Bình Định-Viet Nam 129
2. Rusty Wyatt (CAN) Sharjah Team 108
3. Erik Stark (SWE) Victory Team 102,5
….
6. Sami Seliö (FIN) Red Devil SMC F1 Team 60
11. Filip Roms (FIN) Sharjah Team 34
13. Ferdinand Zandbergen (NLD) Red Devil SMC F1 Team 30,5
20. Kalle Viippo (FIN) Team Bình Định-Viet Nam 20