Seliö taistellen Abu Dhabissa kolmanneksi

Mad-Croc Baba Racing Teamin Sami Seliö oli jo ajamassa F1-veneiden Abu Dhabin GP:n voittoon kunnes kolme kierrosta ennen maalia voittotaistelu vaihtui selviytymistaisteluksi.

Seliön veneen akku ei enää latautunut kunnolla, se menetti koko ajan virtaa, jonka takia polttoainepumppujen teho puolittui, eikä moottori saanut tarvitsemaansa määrää polttoainetta. Seliö sinnitteli radalla loppuun asti ja sijoittui lopulta kolmenneksi. Kilpailun voittoon ajoi Italian Alex Carella ennen Ranskan Philippe Chiappea, joka samalla varmisti uransa toisen maailmanmestaruuden.

Kakkosruudusta startannut Seliö nousi kilpailun johtoon sen puolivälissä. Noin kymmenen kierrosta ennen maalia suomalaiskuljettajan veneen näyttötauluun syttyi polttoainehäiriöstä varoittava merkkivalo.

3_abu_dhabi_sami1

– Ehdin jo miettiä, että päästänkö Alexin (Carellan) suosiolla ohi, koska olimme kierroksen muita edellä ja vähennän vauhtiani, jotta olisin ehkä päässyt maaliin kakkosena. Mutta ei me helvetti tänne asti tultu kakkossijoista ajamaan. Päätin vetää täysillä niin kauan kun vehkeet toimivat.

– Kolme kierrosta ennen maalia moottori sai bensaa enää niin vähän että vauhtini putosi puoleen normaalista, jolloin Alex ja Philippe (Chiappe) pääsivät ohitseni. Viimeinen kierros tultiin jo kävelyvauhtia ja maalisuoralla moottorikin leikkasi kiinni. Ei tämä nyt näytä olevan minun vuoteni. Mestaruus meni Ranskaan, mutta himmeimmille mitaleille on vielä pienet mahdollisuudet ja viikon kuluttua Sharjahissa mitaleista taistellaan tosissaan, Seliö lupaa.

F1-veneiden MM-sarja jatkuu jo viikon kuluttua, kun sarjan viimeinen osakilpailu ajetaan 18. joulukuuta Arabiemiraattien Sharjahissa.

 

Lopputulokset, F1-veneet MM-sarja

Abu Dhabin GP, Arabiemiraatit:

1. Alex Carella (ITA) Team Abu Dhabi 40 kierrosta

2. Philippe Chiappe (F) CTIC China Team + 48,54

3. Sami Seliö (FIN) Mac-Croc Baba Racing Team + 1 kierros

…..

13. Filip Roms (FIN) Mad-Croc Baba Racing Team – keskeytys

 

MM-pistetilanne 5/6 osakilpailua:

MM-pistetilanne 5/6 osakilpailua:

1. Philippe Chiappe (F) 70

2. Alex Carella (ITA) 39

3. Shaun Torrente (USA) 39

4. Youssef Al Rubayan (KUW) 38

5. Sami Seliö (FIN) 31

6. Jonas Andersson (SWE) 29

7. Erik Stark (SWE) 27

8. Thani Al Qamzi (UEA) 24

9. Marit Stromöy (NOR) 20

10. Filip Roms (FIN) 19