Polttoaineskandaali selvitetty – Seliö luottavaisena Kiinaan

F1-veneiden MM-sarja jatkuu viikonloppuna ensimmäistä kertaa Kiinan Harbinissa ajettavalla GP-osakilpailulla. Kahdessa edellisessä MM-osakilpailussa kymmeniä moottoririkkoja aikaan saanut polttoaineskandaali on selvitetty, joten Mad-Croc Baba Racingin Sami Seliö starttaa Harbinin huippunopealle radalle luottavaisena.

 

F1-veneiden MM-sarjaa on kahden viimeisen osakilpailun aikana ravistellut pienimuotoinen polttoaineskandaali. Sarjan järjestäjä vaihtoi Ranskan ja Portugalin MM-osakilpailuihin polttoainetoimittajaa, jonka tuote ei kuitenkaan vastannut kaikilta osin tilattua.

Kun samaan aikaan sarjan moottoritoimittajan Mercuryn hallinnoimien moottorin ohjausyksiköiden polttoainekarttaa ei polttoainetoimittajan vakuuttelujen takia muutettu, tuloksena oli kymmeniä kalliita moottoririkkoja.

Lajin kaksinkertaisen maailmanmestarin Sami Seliön veneestä hajosi kolme moottoria ja saman kohtalon koki myös lajin hallitseva mestari Ranskan Philippe Chiappe.

– Rikkoutuneiden moottorien määrä laskettiin useissa kymmenissä. Uuden polttoaineen koostumus piti olla täysin sama, mutta näin ei lopulta ollut. Sarjan järjestäjä palasi vanhan polttoainetoimittajan palveluksiin ennen Portugalin GP:n aika-ajoa, jonka jälkeen yksikään keskeytys ei johtunut enää moottoriongelmasta, Seliö toteaa.

 

Huolletut moottorit matkassa

 

Pohjois-Kiinassa sijaitseva Harbin isännöi F1-veneiden MM-osakilpailua ensimmäistä kertaa. Kysymyksessä on Kiinan kahdeksanneksi suurin kaupunki, joka on aikaisemmin tunnettu myös Manchu-nimellä. Harbinin Songhua-joelle rakennettu GP-rata on nopea. Se on 2049 metriä pitkä ja rata käsittää vain neljä kääntöpoijua, joista jokaiselta käännytään vasemmalle.

Edellisessä MM-osakilpailussa paalupaikalta kilpailun kakkoseksi ajanut Seliö ajaa Kiinassa Baban uusimman sukupolven F1-veneellä.

– Portugalissa ajoin varotoimena edellisen sukupolven veneellä, mutta Harbinissa otamme käyttöön uuden evoluution F1-veneestämme, joka on edellistä hieman pidempi ja siten mielestäni paremman tasapainon omaava vene. Onneksi polttoainesotkut on selvitty ja saamme moottorivirittäjältämme Kanadasta uudet huolletut moottorit käyttöömme niin tavoitteet Kiinassa ovat korkealla.

– Edellisen kisan paalupaikka oli mieltä ylentävä saavutus, mutta se on taaksejäänyttä elämää. Tämän vuoden sarjaa on ajettu kovassa kelissä: tuulta ja aallokkoa on riittänyt, ja tapahtumia on jouduttu olosuhteiden takia siirtämään seuraavalle päivälle. Toivotaan, että laitteet toimivat ja tällä kertaa kisa päästäisiin ajamaan peruskelissä, Seliö toteaa.

F1-veneiden kauden neljännen MM-osakilpailun aika-ajot ajetaan Harbinissa lauantaina ja itse GP-osakilpailu sunnuntaina alkaen klo 10.00 Suomen aikaa. Kilpailu on nähtävissä suorana lähetyksenä ja suomeksi selostettuna Nelonen Pro -kanavalta.