Sähkövika pysäytti Seliön Abu Dhabissa

Mad-Croc F1 Teamin Sami Seliö ei pystynyt teknisen vian takia osallistumaan F1-veneiden MM-sarjan toiseksi viimeisen MM-osakilpailun vapaisiin harjoituksiin Arabiemiraattien Abu Dhabissa. Edellisessä MM-osakilpailussa Kiinassa jenkkikuljettaja Shaun Torrenten jyräämäksi joutuneen suomalaiskuljettajan veneessä oli sähkövika, joka esti MM-pisteissä neljäntenä ajavan Seliön osallistumisen harjoituksiin.
– Kaikki piti olla kunnossa. Onnettomuuden jälkeen vaihdoimme veneen tekniikan moottoria myöten uusiksi. Jostain syystä uusi polttoainepumppu ei toiminut odotetulla tavalla. Tiimi etsi vikaa pitkään ja se löytyi lopulta polttoainepumpun sähköjohdosta.
– Ensimmäiset vapaat harjoitukset jäi ajamatta, mutta pääasia on, että vene on nyt kunnossa. Huomenna torstaina ajetaan vielä yhdet harjoitukset ennen aika-ajoa. Uskon, että aikaa jää riittävästi muutaman eri potkurivaihtoehdon testaamiseen, Seliö totesi Abu Dhabin varikolta.
Perjantaina ajettavassa Abu Dhabin MM-osakilpailussa nähdään peräti neljä F1-veneiden maailmanmestaria, kun Seliön sekä Italian Alex Carellan lisäksi kilpailuun ovat ilmoittautuneet Yhdysvaltalaiset ex-mestarit Jay Price (2008) sekä lajin nelinkertainen maailmanmestari Scott Gillman. Edellisen kerran F1-veneiden MM-osakilpailussa nähtiin neljä F1-maailmanmestaria vuonna 2000.
Gillman ajaa MM-pisteissä yhä toista sijaa hallussa pitävän Abu Dhabin Ahmed Al Hamelin venettä. Leikkauksesta toipuva Al Hameli ei aja tänä vuonna enää ainoatakaan MM-osakilpailua. Abu Dhabin GP-osakilpailuun osallistuu kaikkiaan 23 kuljettajaa 15 eri maasta.

Roms tähtää aika-ajon viimeiseen osioon

Seliön tallikaveri Filip Roms pääsi ajamaan ensimmäisen vapaat harjoitukset normaalisti. Myös Romsin BaBa F1-venettä vauhdittaa uusi moottori.
– Minun ja Samin moottoreissa on se ero, että Samin käyttämä moottori on niin sanottu kierroskone kun itse haluan ajaa enemmän vääntävällä moottorilla.
– Viimeksi Kiinassa en jäänyt kuin muutaman kymmenyksen aika-ajon viimeisestä osiosta eli paikasta kymmenen nopeimman joukosta. Vapaissa harjoituksissa kaikki tuntui olevan kunnossa, joten huomenna tavoittelen paikkaa kymmenen nopeimman joukkoon, Roms totesi vapaiden harjoitusten jälkeen.