Sami Seliö ajoi paalupaikalle Portugalissa

F1-veneiden kaksinkertainen maailmanmestari Sami Seliö starttaa F1-veneiden Portugalin GP-osakilpailuun paalupaikalta. F1-venesarjan aktiivikuljettajista eniten paalupaikkoja ajaneelle Seliölle ykkösruutu oli kauden ensimmäinen ja uran 23:s. Seliön viereltä starttaa lajin hallitseva maailmanmestari Ranskan Philippe Chiappe.

Seliö on aina viihtynyt Portugalin vesillä, sillä vuonna 2006 suomalaismestari ylsi juuri Portugalissa uransa ensimmäiseen paalupaikkaan.

Seliö hallitsi Porton Douro-joella ajettuja aika-ajoja suvereenisesti. Suomalaiskuljettaja kellotti aika-ajon jokaisessa kolmessa osiossa nopeimman ajan. Paaluaika syntyi aika-ajon kolmannen osion ensimmäisellä kierroksella.

Qsami1jpg

– Meillä oli koko päivän bensanpaineiden kanssa ongelmia ja siksi en päässyt ennen aika-ajoa ajamaan yhtään nopeata kierrosta. Paalupaikka lämmittää murheiden jälkeen mieltä. Lämmittelykierroksella heti ensimmäisessä käännöksessä vene oli karata ilmaan ja ajattelin että ”tästä ei tule mitään”, sillä keli muuttui koko ajan kovemmaksi.

– Itse aika-ajokierros onnistui nappiin. Siinä ei virheitä tapahtunut ja sain pidettyä veneen oikein päin.

Seliö sanoo, että tiimi jatkaa bensahäiriön tutkimista vielä illalla ja tarvittaessa huomenna aamulla.

– Toivotaan, että vika löytyy. Huominen kisa tulee olemaan haastava. Rata ja keliolosuhteet ovat todella vaativat, mutta yritetään ajaa paalulta karkuun, Seliö suunnitteli.

Seliön tallikaverille Filip Romsille aika-ajot oli iso pettymys. MM-pisteissä viidentenä ajavan suomalaiskuljettajan kohtaloksi koitui pudota ensimmäisenä kuljettajana aika-ajon ensimmäisestä osiosta jatkosta. Romsin moottori hajosi vapaissa harjoituksissa ja tiimi sai sen kuntoon aika-ajon ensimmäisen osion aikana. Juuri kun Roms aloitti nopeimman kierroksen, aika-ajo keskeytettiin ympäriajon takia ja nopea aika jäi ajamatta. Roms starttaa huomiseen GP-osakilpailuun ruudusta 13.

F1-veneiden Portugalin GP-osakilpailu käynnistyy huomenna sunnuntai-iltana klo 19.15 Suomen aikaa. Kilpailua voi seurata suorana lähetyksenä Nelonen Pro –kanavalta ja F1-veneiden MM-sarjan nettisivulta osoitteesta www.f1h2o.com.

 

Tuloksia:

F1-veneet; Portugalin GP:n aika-ajot, Porto, Portugali:

  1. Sami Seliö (FIN) Mad-Croc Baba Racing Team 47,59
  2. Philippe Chiappe (FRA) CTIC China Team 47,75
  3. Alex Carella (ITA) Team Abu Dhabi 47,92
  4. Erik Stark (SWE) Emirates Team 48,32
  5. Shaun Torrente (USA) Victory Team 48,50

  1. Filip Roms (FIN) Mad-Croc Baba Racing Team 52,41