Seliö esittelee mullistavan F1-veneensä Kiinassa

F1-veneiden MM-sarja jatkuu maanantaina Kiinan Liuzhoussa. Lajin kaksinkertainen maailmanmestari Sami Seliö esittelee Kiinan GP:ssa muotoilultaan ja ulkomitoiltaan täysin uutta suunnittelua edustavan Baba Racingin F1-veneen, joka on ainoa laatuaan.

Seliön uusi vene on jo silmälläkin katsoen selvästi muita lyhyempi, leveämpi ja pohjan muodoilta sekä sen ponttonikulmilta täysin erilainen kuin edelliset F1-veneet.

– Pitää myöntää, että hieman jännittää. Yhden testin jälkeen täysin uusi F1-vene alla ja edessä Kiinan GP, jossa kolme vuotta sitten ajoin urani pahimman onnettomuuden.

– Jännitystä lisää se, että takana on myös pitkä kilpailutauko. On hyvä, että pääsin kesällä ajamaan asiakastilaisuuksia kaksipaikkaisella F1-veneelläni, joten perustuntuma ajamiseen on olemassa. Mitään ekstrapaineita en aio kuitenkaan ottaa. Mennään viikonloppua jakso kerrallaan eteenpäin ja tähdätään maanantain GP:ssa parhaaseen mahdolliseen tulokseen.

Seliö kertoo, että Italiassa ajettu F1-veneen ennakkotesti sujui hyvin.

– Pelottavan hyvältähän se tuntui. Okei, totuus selviää vasta kun vedessä on myös muita veneitä erilaisissa olosuhteissa. Toivotaan, että tekniikka pelaa. Lupaavalta kuitenkin näyttää.

– Pitää myös muistaa, että lajin hallitseva mestari Italian Alex Carella esittelee täällä uuden DAC F1-veneen. Kilpailu on tällä hetkellä äärettömän kovaa ja tiukkaa. Jokainen tiimi menee kehityksessä koko ajan eteenpäin, Seliö muistuttaa.

Seliö sanoo, että uuden veneen suunnitellussa on haettu parannuksia kiihtyvyys- ja ajo-ominaisuuksiin.

– Uusilla mitoilla ja ratkaisuilla haettiin veneelle parempaa kiihtyvyyttä kääntöpoijuilta, ilman että veneen huippunopeus tai ajettavuus tästä kärsisivät. Veneen katamaraanirunko on kaikin puolin edellistä jäykempi ja sen painopiste on rakennettu vanhan veneen kokemuksella mittatilaustyönä suoraa minulle. Myös ohjaamo on edellistä tilavampi, vene on turvallisempi ja kaikin puolin mukavampi ajaa.

Mad-Croc Baba Racing on valmis menestymään Kiinan GP:ssa. Seliön tallikaveri Filip Roms starttaa Liuzhoun MM-kisaan uransa paras tulos alla. Sarjan edellisessä GP:ssa MM-sarjan nuorin kuljettaja sijoittui hienosti viidenneksi ja hän on myös MM-pisteissä samalla sijalla. Varusmiespalvelusta Upinniemessä suorittava Roms ei myöskään ole hetkeen istunut F1-veneen ohjaamossa.

– Olen ollut pitkään F1-veneestä pois ja se tullee ainakin alkuun näkymään ajamisessani. Kisan vapaat harjoitukset ovat todella tärkeät, jotta saan hankittua sen oman hyvän olon tunteen ajamiseen. Suomen armeija on ollut myötämielinen lajin MM-sarjan suhteen, joten kiitos siitä heille.

Kiinassa kuten myös kauden kolmessa muussa jäljellä olevassa GP-osakilpailussa Roms pyrkii vakiinnuttamaan paikkansa kärkikuusikossa.

– Urani paras tulos alla ja pyritään samaan Liuzhoussa. Rata on nopea. Siinä on vain yksi käännös oikealle ja sekin ajetaan käytännössä kaasu pohjassa. Kovaa mennään koko ajan. Harjoituksissa pitää löytää veneeseen hyvä potkuri, ajaa itseluottamus kuntoon, jotta ajasta voi nipistää ne viimeiset sekunnin kymmenykset pois. Ja jos edellisen kisan tuloksen pystyn uusimaan niin se on jo kova juttu, Roms muistuttaa.

*****

Kiinan GP:n aika-ajot on ohjelmassa Suomen aikaa sunnuntaina klo 10.00 ja MM-osakilpailun startti maanantaina klo 10.10. Molempia tapahtumia voi seurata suorana lähetyksenä MM-sarjan nettisivuilta osoitteesta www.f1h2o.com.