Seliö jäi F1-venehistorian tiukimmassa aika-ajossa neljänneksi

Taistelu F1-veneiden kauden viidennen MM-osakilpailun paalupaikasta Kiinan Liuzhoussa oli kamppailua sekuntien sadasosista. Ensimmäistä kertaa koskaan aika-ajon kolme nopeinta ajoivat kahden sekunnin sadasosan sisälle toisistaan. Aika-ajossa neljänneksi ajaneen Sami Seliön ero kärkeen oli ainoastaan 0,13 sekuntia.

Kiinan Liuzhoussa nähtiin F1-venehistorian tasaisin aika-ajo, jossa aika-ajon kolmen nopeimman kuljettajan Arabiemiraattien Ahmed Al Hamelin, Ranskan Philippe Chiappen ja Italian Alex Carellan erotti toisistaan ainoastaan yksi sekunnin sadasosa. Mad-Croc Baba Racingin Sami Seliö oli neljäs vain 0,13 sekuntia Al Hamelista.

– Ei vain rokannut tänään niin kuin ajattelin. Ajoin viimeisessä osiossa hyvän kierroksen, mutta se ei tällä kertaa riittänyt. Minulla oli jo harjoituksissa vaikea löytää oikeankokoinen potkuri. Kahden ensimmäisen osion jälkeen en sitten enää uskaltanut ottaa riskiä ja vaihtaa potkuria pienempää. Riski olisi pitänyt ottaa, mutta neljäskin lähtöpaikka on ihan ok, Seliö muistutti.

F1-veneiden kauden viides GP-osakilpailu ajetaan Kiinan kansallispäivän takia poikkeuksellisesti huomenna maanantaina. Seliö lähtee luottavaisena kisaan.

– Toivotaan, että saisin samanlaisen unelmastartin kuin edellisessä kisassa niin neljännestäkin ruudusta on mahdollisuudet ajaa aina voittoon asti. Lähdön jälkeiset kaksi ensimmäistä käännöstä ratkaisevat paljon. Rinnallani on (Alex) Carella ja (Erik) Stark, jotka luovat varmasti painetta.

– Uuden veneemme yksi vahvuus on hyvä lähtökiihtyvyys. Otetaan huomenna unelmastartti ja taistellaan voitosta, Seliö suunnitteli.

F1-veneiden MM-sarjan kauden viides GP-osakilpailu käynnistyy huomenna maanantaina klo 10.00 Suomen aikaa. Kilpailu on nähtävissä suorana lähetyksenä ja suomeksi selostettuna Nelonen Pro -kanavalta.

 

Tuloksia;

F1-veneet, aika-ajot, Liuzhou, Kiina:

  1. Ahmed Al Hameli (UEA) Emirates Racing Team 46,04
  2. Philippe Chiappe (FRA) CTIC F1 Shenzen China Team 46,05
  3. Alex Carella (UEA) Team Abu Dhabi 46,06
  4. Sami Seliö (FIN) Mad-Croc Baba Racing 46,17
  5. Erik Stark (SWE) Emirates Racing Team 46,34
  6. Shaun Torrente (UAE) Victory Team 46,81

….

  1. Filip Roms (FIN) Mad-Croc Baba Racing 51,36