Seliö MM-avauksen ylivoimainen ykkönen

selio-bra3-1

Mad-Croc Baba Racing Teamin Sami Seliö ajoi F1-veneiden MM-sarjan avausosakilpailussa Brasiliassa ylivoimaiseen voittoon. Paalupaikalta kilpailuun startannut lajin kaksinkertainen maailmanmestari hallitsi kilpailutapahtumia suvereenisesti, johtaen 32 kierroksen kilpailua lähdöstä maaliin. Kilpailun kakkoseksi ajoi USA:n Shaun Torrente ennen Italian Alex Carellaa. Brasilian GP:n voitto oli Seliön uran yhdestoista ja paikka palkintopallilla 36:s.

– Uran paras MM-kauden avaus ja täydellinen viikonloppu. Olin jokaisen ajosession nopein, ja tätä ei ole ennen tapahtunut, Seliö iloitsi kilpailun jälkeen.

Seliö karkasi heti lähdöstä omille teilleen. Kun neljä kierrosta ennen maalia turvavene tuli radalle niin tuossa vaiheessa Seliön kanssa samalla kierroksella ajoi vain kolme kuljettajaa ja suomalaisen johtomarginaali oli lähes 12 sekuntia.

– Kierroksella ohitettavien kanssa oli aika ajoin vaikeuksia ja toisena ajanut Shaun Torrente pääsi kertaalleen jo sekunnin päähän. Kisa oli silti hallinnassani koko ajan.

Seliö sanoo, että etukäteen hän pelkäsi eniten startin onnistumista.

– Veneen telemetriassa oli koko viikonlopun ajan pieni vika ja emme saaneet moottorin kierrosluvuista tietoa. Kun en tiennyt oikeita lähtökierroksia niin pelkäsin, että moottori hyytyy starttiin, mutta onneksi näin ei tapahtunut.

– Itse asiassa käytin koko viikonlopun ajan ainoastaan yhtä potkuria, joka toimi hienosti. Myös vene ja koko tiimin työ oli priimaa. Ensimmäisen kerran koko urani aikana kaikki toimi käsittämättömän hienosti, Seliö iloitsi.

Seliö tallikaveri Filip Romsin kilpailu päättyi neljä kierrosta ennen maalia hurjan näköiseen ympäriajoon, josta nuori suomalaiskuljettaja selvisi vahingoittumana. Brasilian GP-radan reunamilla oli useita siviiliveneitä, jotka liikkuessaan muodostivat radalle salakavalaa ristiaallokkoa. Sijalla 13 ajaneen Romsin kohtalona oli ohitusyrityksensä aikana joutua kyseiseen aallokkoon, jonka vaikutuksesta vene lensi näyttävästi ympäri.

MM-sarjan seuraava osakilpailu ajetaan heinäkuun lopulla Ukrainan Kiovassa, jossa Seliöllä on viime vuodelta puolustettavanaan paalupaikka ja voitto.

Brasilian GP:n lopputulokset:

1. Sami Seliö (FIN) Mad-Croc Baba Racing Team 54.56,00

2. Shaun Torrente (USA) Team Qatar + 1,00

3. Alex Carella (ITA) Team Qatar + 2,66

….

Filip Roms (FIN) Mad-Croc Baba Racing Team, keskeytys