Seliö neljännestä ruudusta MM-finaaliin

Mad-Croc Baba Racing Teamin Sami Seliö starttaa F1-veneiden kauden viimeiseen MM-osakilpailuun ruudusta neljä. Arabiemiraattien Sharjahissa käytyjen aika-ajojen nopein oli MM-sarjan kärjessä ajava Ranskan Philippe Chiappe. Suomen Filip Roms lähtee huomiseen MM-osakilpailuun ruudusta yksitoista.

F1-veneiden kaksinkertainen maailmanmestari Sami Seliö taisteli itsensä kauden viimeisessä aika-ajossa kuuden veneen Q3-osioon, jossa suomalaiskuljettaja kellotti neljänneksi nopeimman ajan.
1sharjah_sami_selio

– Tällä hetkellä ongelmamme on säätää uuden veneen ajettavuus ja balanssi aika-ajossa kohdilleen. Vene liitää ilmassa liikaa ja poijuille käännettäessä se ei laskeudu alas niin nopeasti kuin pitäisi, siksi ajolinja valuu helposti pitkäksi. Kokeilimme isompaakin potkuria, mutta vaikeudet vain korostuivat. Uusi vene on yhä haasteellinen ajaa, Seliö totesi aika-ajon jälkeen.

Seliö myöntää, että ratkaisevilla aika-ajokierroksella nähtiin myös yliyrittämistä. Itse MM-osakilpailusta Seliö odottaa hyvää tulosta.

– Molemmilla aika-ajokierroksilla tapahtui myös pieniä ajovirheitä. Yliyritin paikoin liikaa. Tänään olisi ollut kolmanteen ruutuun mahdollisuuksia, mutta kärkeen ei. Erot ovat niin pieniä, että isojakin riskejä pitää uskaltaa ottaa.

– Huomisessa kisassa tilanne osaltamme muuttuu. Täydellä tankilla ajettaessa veneen balanssi on paljon parempi. Jos saan huomenna hyvän startin niin kisassa on mahdollisuuksia vaikka mihin.
Kisakunnossa uusi vene on nopea ja hyvä, Seliö muistuttaa.
1sharjah_sami_selio2

Suomalaismestarin tallikaveri Filip Roms ajoi itsensä aika-ajon Q2-osioon ja ruutuun 11. MM-sarjan nuorin kuljettaja ei ollut täysin tyytyväinen suoritukseensa.

– Aamun vapaissa harjoituksissa sain onnistumaan muutaman huippuhyvän kierroksen, joita en kuitenkaan pystynyt uusimaan aika-ajoissa. Ei tämä huono suoritus ollut missään nimessä, mutta vähän jäi puuttumaan, Roms totesi aika-ajostaan.

Suomalaiskuljettaja nousi veneestään jo ennen täyttä aikaa, kun aika-ajojaksoa oli ajamatta vajaat kymmenen minuuttia.

– Ajoin useita kierroksia sekunnin kymmenyksen sisälle toisistaan. Kun parannusta olisi tarvittu lähes sekunti lisää niin katsoin järkevämmäksi ajaa radalta varikolle ja säästää moottoria, sillä aika ei olisi kierroksia hieromalla enää sekunnilla parantunut, Roms perusteli.

Tuloksia, F1-veneiden MM-sarja
Aika-ajot, Sharjah, Arabiemiraatit:

1. Philippe Chiappe (FRA) CTIC China Team 44.33
2. Alex Carella (QAT) Qatar Team 45.12
3. Jonas Andersson (SWE) Team Sweden 45.55
4. Sami Seliö (FIN) Mad-Croc Baba Racing Team 46.56
….
11. Filip Roms (FIN) Mad-Croc Baba Racing Team 48.83
2sharjah_filip_roms