Seliö nousi mestarisuosikiksi

Mad-Croc Baba Racing Teamin Sami Seliö ajoi F1-veneiden Abu Dhabin GP:n voittoon. Paalupaikalta kisaan startannut suomalaiskuljettaja johti kahdesti kolarien takia keskeytyksissä ollutta kilpailua lähdöstä maaliin. Voitto oli suomalaiskuljettajan uran kahdestoista ja toinen Abu Dhabissa.

– Ei ollut helppo kisa. Täysillä sai ajaa lähdöstä maaliin. Uusintalähdöissä (Philippe) Chiappe painosti, mutta pidin ajolinjani, enkä antanut hänelle yhtään tilaa. Abu Dhabin uusittu rata on niin nopea, että ohitukseen olisi tarvittu kunnon ajovirhe. Hyvä näin. Voiton myötä MM-taistelu on omissa käsissä, Seliö hymyili kisan jälkeen.1-abudhabi-sami1

Seliö nousi ykköstilansa myötä kahden pisteen erolla MM-pisteiden kärkipaikalle. Kun sarjan kärkikolmikko starttaa kahden viikon kuluttua kauden päätösosakilpailuun vain neljän pisteen sisällä toisistaan niin mestari on kolmikosta se, kuka pystyy viimeisen kisan voittamaan.

– Voiton ja kakkossijan välinen piste-ero on viisi pistettä, joten tiukille vetää. Tässä on kaksi viikkoa aikaa huoltaa vene ja etenkin sen moottori, josta kisan loppuvaiheessa veto hieman hiipui. Liekö saanut kierroksella ohitettavien kanssa merivettä. Asia tutkitaan. Meillä on toki yksi uusi kisamoottori vielä käyttämättä, Seliö huomautti.

– Voitto tuntui hienolta jo senkin takia, että eilen paalulle vienyt potkuri hajosi ja emme ehtineet vapaissa harjoituksissa testata riittävän montaa vaihtoehtoa. En ollut kisaan lähtiessä varma, osuiko valinta kohdalleen. Potkuri ei ollut huono, mutta ei se myöskään ollut edellisen veroinen.1-abudhabi-sami2

Seliön tallikaveri Filip Roms ylsi Abu Dhabissa jälleen MM-pisteille. Espoolainen ajoi kisan kahdeksanneksi ja nousi MM-yhteispisteissä ensimmäisen kerran urallaan kymmenen parhaan joukkoon.

– Uusintalähdöissä en kuullut radiomieheltäni starttikäskyä, joten nukuin niissä. Kisa meni muilta osin hyvin. Kävin koko tiukkaa taistelua seitsemännestä sijasta jenkki Ted Rinkeriä vastaan. Kokenut kuski osasi peittää hyvin, eikä ohitukseen avautunut mahdollisuuksia.

– Tästä on hyvä kuitenkin jatkaa Sharjahiin. Yritetään pysyä pisteputkessa loppuun asti, Roms summasi kisan jälkeen.

Mad-Croc Baba Racingin tiimin päivä Abu Dhabissa oli täydellinen, sillä nuorten kuljettajien F4-S –luokassa tiimin värejä kantanut Latvian Nikita Lics voitti lähtönsä ylivoimaisesti. Lics ohitti kierroksella kaikki muut paitsi kakkoseksi ajaneen Ruotsin Niklas Fribergin.

Maailmanmestaruuden ratkaiseva F1-veneiden kauden viimeinen MM-osakilpailu on vuorossa kahden viikon kuluttua perjantaina Arabiemiraattien Sharjahissa.

 

Tuloksia; F1-veneet, Abu Dhabin GP:

1. Sami Seliö (FIN) Mad-Croc Baba Racing Team 39 kierrosta

2. Philippe Chiappe (FRA) CTIC China Team – 2,41

3. Alex Carella (QAT) Qatar Team – 5,41

….

8. Filip Roms (FIN) Mad-Croc Baba Racing Team – 2 kierrosta

 

MM-pistetilanne 5/6 osakilpailun jälkeen:

1. Sami Seliö (FIN) 64

2. Shaun Torrente (QAT) 62

3. Alex Carella (QAT) 60

4. Philippe Chiappe (FRA) 54

5. Jonas Andersson (SWE) 27

…..

10. Filip Roms (FIN) 10