F1-veneiden kauden ensimmäistä osakilpailua hallitsivat Team Abu Dhabin hallitseva maailmanmestari ja Portugalin GP:n ykkönen Shaun Torrente sekä kakkoseksi sijoittunut tallikaveri Arabiemiraattien Thani Al Qemzi. Sharjah Teamin Sami Seliö nousi vaikean kilpailun jälkeen sijalle kymmenen ja MM-pisteille.
Ruudusta 11 matkaan startannut Seliön vene irtosi laiturista liikkeelle erinomaisesti. Puolessa väliä lähtösuoraa suomalaiskuljettaja oli jo noussut kaksi sijaa, kunnes radan ensimmäisellä kääntöpoijulla Italian Alex Carella käänsi veneensä suomalaiskuljettajan eteen ja tilanteen johdosta lähes pysähtymään joutunut Seliö putosi sijalle 16.
– (Alex) Carella käänsi suoraa eteeni ja jouduin käytännössä pysähtymään. Jälkitilanteessa moottorini sai useasta suunnasta sellaisen vesisuihkun että jotain sieltä (moottorista) kastui. Heti seuraavalla suoralla meno hyytyi ja hyytyi eikä kone enää vetänyt niin kuin sen olisi pitänyt.
– Koko kisa oli avausmutkan jälkeen yhtä taistelua. Vauhtia ei meillä ollut vaikka yritystä olisi ollut sitäkin enemmän. Yksi MM-piste oli meille vähimmäistavoite, pettynyt Seliö totesi maalissa.
F1- ja F4-S -sarjojen seuraava MM-osakilpailu ajetaan heinäkuun ensimmäisenä viikonloppuna Ranskan Evianissa.
Lopputulokset; F1-veneet, Portugalin GP, Portimao, Portugali:
1. Shaun Torrente (USA) Team Abu Dhabi 48 kierrosta
2. Thani Al Qemzi (UAE) Team Abu Dhabi + 1,38
3. Jonas Andersson (SWE) Team Amaravati + 3,22
…
10. Sami Seliö (FIN) Sharjah Team + 1 kierros
Filip Roms (FIN) Sharjah Team – keskeytys