Seliö povaa tiukkaa kisaa Peurungassa

Moottoriveneiden kansainväliset F2-tiimit ovat jo saapuneet Keski-Suomen Peurunkaan. Viikonlopun MM-osakilpailuun kaikki on valmista myös F1-veneiden kaksinkertaisella maailmanmestarilla Sami Seliöllä.

Vielä torstaina tuulinen Peurunkajärvi tyyntyy sääennusteiden mukaan jo huomenna perjantaina, jolloin historian ensimmäinen Suomessa ajettava F2-veneiden MM-osakilpailuviikonloppu käynnistyy Keski-Suomen Peurungassa. Perjantai-iltana ohjelmassa on F2 Midnight Run, joka on F2-luokan veneille järjestetty puolivakavasti otettava huippunopeuskilpailu, jossa kuljettajat pääsevät ensimmäistä kertaa tutustumaan suomalaiseen järviveteen.

Kilpailun järjestäjän rakentamalla ratasuoralla ajetaan klo 19.30 alkaen suoraa ja kovaa, ja voittaja on suurimman huippunopeuden tutkaan ajava kilpailija.

Ennen Peurunkaan matkustamista Seliö tiimeineen asensi suomalaiskuljettajan F2-veneeseen vielä uuden moottorin, jonka sisäänajo suoritettiin Helsingissä.

– Helsingissä kokeiltiin vielä, että kaikki laitteet toimivat, joten hyvillä mielen viikonlopun kisaa odotetaan. Viikonlopulle on luvassa tyyntyvää keliä ja osin myös auringonpaistetta, joten kaikki on kunnossa tulevaan, Seliö totesi Peurungan varikolta.

Seliön lisäksi Peurunka F2 GP:n lähtöviivalle asettuu 25 venekuntaa, joka on F2-sarjan 15-vuotisen historian suurin määrä.

– Tiukkaa tulee olemaan. Sunnuntain rata on F1-luokan radoista poikkeava. Oikealle kääntyviä mutkia on enemmän ja pitkää takasuoraa lukuun ottamatta kaikki muut suorat ovat todella lyhyitä, ja se vaikeuttaa potkurivalintaa. Huippunopeutta tarvitaan, mutta myös kiihtyvyyttä. Potkuriksi pitää löytää hyvä kompromissi, Seliö tietää.

Peurunka F2 GP:n aika-ajot ajetaan Peurunkajärvellä lauantaina klo 17.30-19.00. Maailmanmestaruusosakilpailu Peurunka F2 GP käynnistyy sunnuntaina klo 16.00.