Stella Seliö – vuoden juniorityttö 2018

Ratamoottoriveneilyn SJ15-luokan RaceWKND! -sarjassa SM-hopealle yltänyt Stella Seliö on valittu Suomen Purjehdus ja Veneilyliitto ry:n gaalassa Vuoden junioritytöksi. Stella oli myös purjehduksen optimistijollien Kadettisarjan paras tyttö, oman ikäluokkansa ykkönen sekä sarjan kokonaiskilpailun kakkonen.

 

Sami Seliö kertoo hymyillen, että heidän veneilysuvussa vettä on jo siis kolmannessakin polvessa. Suomen Purjehdus ja Veneilyliitto ry:n gaalassa palkittu Samin isä Niilo suunnitteli ja rakensi veneet sekä lanseerasi jo kolmekymmentävuotta sitten junioreille suunnatun SJ15-veneluokan Suomeen, jonka SM-sarjan ykköseksi tänä vuonna ajoi Niilon poika Filipp ja hopealle Samin tytär Stella.

Ratamoottoriveneilyn ohella Stella kilpaili menestyksellisesti myös purjehduksen Kadettisarjan, jonka kokonaiskilpailussa hän sijoittui toiseksi. Stella oli oman ikäluokkansa ykkönen sekä sarjan paras tyttö.

– Kausi molemmissa lajeissa sujui hyvin ja olen siitä iloinen. Ensi vuonna taso taas kovenee, mutta yritän aina parantaa omaa suoritustani. Moottoriveneilyn SJ15-luokassa ensi kesänä jahdataan taas kultamitalia, Stella toteaa.