Tekninen vika pudotti Seliön neljänneksi

Mad-Croc Baba Racing Teamin Sami Seliö sijoittui F1-veneiden toisessa MM-osakilpailussa Ukrainassa neljänneksi. Paalupaikalta kilpailuun startannut suomalaiskuljettaja hallitsi ratatapahtumia 15 ensimmäisen kierroksen ajan, kunnes Seliö ajautui kierroksella ohitettavan veneen vesisuihkuun, suomalaisveneen moottori imaisi vettä ja yksi sytytystulpista kastui.

1gp-kiova-sami

Seliö putosi kahden seuraavan kierroksen aikana vajaakäyntisen moottorin vauhdittamana kolmanneksi. Suomalaismestari taisteli kuitenkin sisukkaasti kolmannesta sijasta aina kilpailun viimeisen kierroksen viimeisellä poijulle asti, jossa lajin hallitseva maailmanmestari Qatar Teamin Alex Carella ohitti Seliön ja nousi palkintopallille.

Kilpailun voittoon ajoi CTIC China Teamin ranskalaiskuljettaja Philippe Chiappe ennen Team Qatarin Shaun Torrentea. Seliölle kirjattiin ongelmista huolimatta kilpailun nopein kierros.

– Kisa oli täysin hallinnassa. Harmittaa pirusti. Luulin jo, että moottori olisi morjestanut kokonaan ja ajoin näin jälkikäteen ajateltuna yhden kierroksen liian hiljaa. Kun painoin kaasun pohjaan niin tehoa löytyi vielä sen verran, että pystyin taistelemaan jopa palkintopallisijasta.

– Aika harvoin on tullut ajeltua kaksi kolmasosaa GP-osakilpailusta kaasu pohjassa, nyt sellainenkin tuli koettua. Onneksi moottori pysyi nipussa maaliin asti, sillä yhdeksän MM-pistettä on aina parempi tulos kuin nolla, Seliö muistutti.

Neljäs sija piti suomalaiskuljettajan yhä tiukasti mestaruustaistelussa mukana. MM-pistejohdossa Ukrainaan matkustanut Seliö ajaa kahden osakilpailun jälkeen MM-kakkosena vain yhden pisteen MM-johtoon siirtyneen Shaun Torrenten perässä.

Seliön tallikaveri Filip Roms nousi kilpailussa sijalta 17 sijalle 12. Nuori suomalaiskuljettaja ajoi ehjän ja virheettömän kisan. Espoolaiskuljettajan ainoa ja ikävä ongelma oli omia aikojaan aukeillut ohjaamon suojakupu.

gp-kiova-filip

– Kupu aukesi jostain syystä heti lähtökiihdytyksessä ja kaverin veneen vesisuihku tuli suoraa ohjaamoon. Sen jälkeen tuulilasi huurtui useaan otteeseen ja se haittasi ajoa. Kupu ei pysynyt millään kiinni. Pitkillä suorilla jouduin pitämään sitä toisella kädellä kiinni. Kun ilmavirta löysi tiensä ohjaamoon niin luulin jo lentäväni ohjaamosta ulos, Roms kertoi.

F1-veneiden MM-sarjan seuraava MM-osakilpailu ajetaan lokakuun 2. päivä Kiinan Liuzhoussa. Jo huomenna sunnuntaina F1-kuljettajat ajavat Kiovassa pudotusajona käytävän President Cup Match Race –tapahtuman, josta ei jaeta MM-pisteitä.

 

Tuloksia, F1-veneet Ukrainan GP Kiova:

1. Philippe Chiappe (FRA) CTIC China Team

2. Shaun Torrente (QAT) Qatar Team – 24.83

3. Alex Carella (QAT) Qatar Team                – L1

4. Sami Seliö (FIN) Mad-Croc Baba Racing Team                – L1

5. Francesco Cantando (ITA) Singha F1 Racing Team – L1

….

12. Filip Roms (FIN) Mad-Croc Baba Racing Team – L4

 

MM-pisteet 2/7 osakilpailua:

1. Shaun Torrente (QAT) 30

2. Sami Seliö (FIN) 29

3. Philippe Chiappe (FRA) 27